Onko mielessäsi HR-markkinoinnin aktivointi ja käynnistäminen lomakauden jälkeen? Lomalta palatessa monella menee hetki, että ylipäätään salasanat muistuvat taas mieleen. Miten on HR-markkinoinnin laita? Mistä aloittaa? Mitä kannattaisi tehdä?
Tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin kolmannen tuotantokauden ensimmäisessä jaksossa käsitellään sitä, miten otamme yksinkertaisin keinoin HR-markkinoinnin taas haltuun loman aikaisen hiljaiselon jälkeen.
Vaikuttava työnantajabrändi syntyy suunnitellun ja systemaattisen HR-markkinointityön seurauksena. Ensin on tärkeää saada yleisö tietoisiksi teistä työnantajana, työpaikkana ja työyhteisönä. Kun yleisön tietoisuus teistä on riittävällä tasolla, voidaan alkaa aktivoida emotionaalista suhdetta kohdeyleisön ja brändin välille. Tällöin vasta puhutaan brändin rakentamisesta.
Olisi tietysti helppoa alkaa vaan postailemaan sattumanvaraisia tuotoksia someen. Mutta koska sinä kuuntelet Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastia, olen varma, että kuulut siihen kategoriaan HR-markkinoinnin ammattilaisia tai ammattilaisiksi kasvavia, jotka eivät halua tyytyä standarditasoon. Sinä haluat tietää, miten todella vaikutetaan. Miten todella erotutaan. Miten itsekin todella erotut keskivertotekijästä.
HR-markkinoinnin aktivointi ja käynnistäminen lomakauden jälkeen
4 askelta vaikuttavampaan HR-markkinointiin
(1) Selvitä tulevan syksyn rekrytointitarpeet
Kaikki lähtee kohdeyleisöstä.
- Viestien sisältö, tyyli ja sävy
- Keskeiset viestintäkanavat
- Tavoitteet
Suosittelemme keskittämään HR-markkinointiin käytettävät resurssit tulevan syksyn sekä myöhemmin syksylle edettäessä myös alkuvuoden rekrytointien kohdeyleisöihin. Mikäli teillä ei ole rekrytointitarpeita, HR-markkinointi kohdistetaan tasapuolisesti keskeisiin kohdeyleisöihinne.
Yleensä HR-markkinoinnissa on tehtävä valintoja, sillä en ole vielä yhtään sellaista organisaatiota tavannut, jolla olisi ollut riittävästi resursseja ja budjettia taklata kaikki kohdeyleisönsä riittävällä teholla. Valinnat kannattaa kohdentaa tärkeimpiin rekrytoinnin kohdeyleisöihin ja heistä vielä niihin haastavimpiin. Kerron tässä podcasti-jaksossa tarkemmin, miten kohdeyleisöä voi lähteä perkamaan.
(2) HR-markkinoinnin käynnistäminen ja pääasiallisten medioiden ja kanavien valinta
Seuraavaksi katsotaan, mitkä käytettävistä olevista kanavistanne sekä sosiaalisista medioistanne vastaavat tavoiteltavia kohdeyleisöjä. Vaikuttavuus syntyy siitä, että olemme aktiivisia siellä, missä tavoittelemamme yleisökin on aktiivinen, ei siellä, mistä me itse tykkäämme tai mikä on yrityksen politiikka.
Vaikka yrityksellä olisi useampi virallinen sosiaalisen median profiili, HR-markkinoinnissa on huomattavasti järkevämpää keskittyä vaikka vain yhteen sosiaalisen median kanavaan sen sijaan, että yrittää liian niukin resurssein ylläpitää montaa kanavaa. Yleensä tämä johtaa siihen, että sitä copy pastaa sisällöt ja viestit samanlaisina kaikkiin kanaviin. Tämä ei kuitenkaan ole enää lainkaan järkevää ajankäyttöä. Sosiaaliset mediat toimivat toisistaan hyvin eri tavoin johtuen niille ominaisista algoritmeista, niiden tyypillisestä käyttäjäyleisöstä ja käyttötavoista sekä näiden medioiden ja käyttäjien suosimista sisältömuodoista. Näin ollen vaikuttavuuden kannalta on olennaista toimia jokaisessa kanavassa sille kanavalle ominaisin tavoin ja tyylein. Tämä tekee HR-markkinoinnista aikaa vievää ja juuri tästä syystä kannattaa ottaa kanavat haltuun yksi kerrallaan.
(3) Sisältö- tai julkaisusuunnitelma
Kolmas askel on HR-markkinointisuunnitelman laatiminen. Suunnitelma on siksi tärkeä, että se ohjaa työtämme, varmistaa ideoiden siirtymistä toteutukseen ja auttaa meitä ennakoimaan sisältötarpeitamme.
Sisältösuunnitelman, toiselta nimeltään julkaisukalenterin voi tehdä vaikka exceliin tai kalenteriin, mikäli operoit yksin. Hae inspiraatiota Siirin tekemästä Instagram-suunnitelmasta blogissamme.
HR-markkinointi ei ole pelkästään julkaisutyötä somessa. Se on myös:
- Sisällön ideointia ja sisällöntuotantoa
- Sisältöjen muokkaamista mediakohtaisesti
- Analytiikan seuraamista ja siitä johtuvaa suunnitelman päivittämistä
- Käytettyjen resurssien ja vaikuttavuuden raportointia
Hyvä suunnitelma ottaa huomioon myös tämän kaiken muun HR-markkinointiin kuluvan ajan. HR-markkinointia ei voi tehdä ilman aktiivista sisällöntuotantoa.
(4) Aloittaminen – tuumasta toimeen
Ideointi ja suunnittelu on monesti paljon helpompaa kuin varsinainen toteuttaminen. Siksi suunnitelman laatiminen ja vastuiden jakaminen on supertärkeä tuki systemaattisessa HR-markkinointityössä.
Viikottainen analytiikan kerääminen ja havaintojen tekeminen yhdessä osallistuvan ryhmän kanssa luo työskentelyyn jatkumoa ja tarjoaa oppimisen elementin.
En ole koskaan ollut missään toimituksessa töissä, mutta mielikuvani on se, että toimituksissa on tapana toimittajien ja toimituspäällikön kesken istua alas sopimaan, mistä aiheista juttuja tehdään ja kuka saa minkäkin jutun hoitaakseen. Samaa logiikkaa voi ja kannattaa hyödyntää myös HR-markkinoinnissa.
Kuuntele koko jakso
Kuuntele jakso Soundcloudissa | Stitcher Radiossa | iTunesissa | Spotifyssa
Jakson kesto: 25:16 min
Jaksossa mainitut linkit
”Huippuosaaja on strategisesti ideaali ammattilainen” >>
”Vaikuttava työnantajabrändistrategia”- Podcast jakso 27 >>
”Mitä talentit haluavat tietää yrityksestä työpaikkana?” – Podcast jakso 11 >>
”Yritysblogi ja säännöllinen bloggaaminen” >>
Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista
Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on moderneille kasvuyrityksille ja moderneille HR-ammattilaisille suunnattu podcast. https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg tarjoilee liiketoimintalähtöistä ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi. Vaikuttava Työnantajabrändi© on https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen ja Eminen kehittämä konsepti moderniin työnantajabrändin rakentamiseen.
@rantanensusanna jakaa viikoittain käytännön vinkkejä, ideoita ja kokemuksia siitä, miten yritys voi vaikuttaa määrittämiinsä talent-yleisöihin modernin työnantajabrändin rakentamisen, eli tarinallistamisen ja HR-sisältömarkkinoinnin keinoin.