Päivälleen 4 vuotta sitten, 1.3.2017 oli ensimmäinen työpäiväni Eminessä! Edeltävän vuoden lopulla, opintojeni loppusuoralla olin keskittynyt tiiviisti ensimmäisen oman alan työpaikkani hakemiseen. Olin ollut osallisena useammassa rekrytointiprosessissa, mutta ensisijainen toiveeni ja valintani oli olla töissä Eminessä.
Avointa työpaikkaa ei tuolloin ollut, vaan avasin itse keskusteluyhteyden lähettämällä avoimen työhakemuksen. Emine oli saanut huomioni ja herättänyt kiinnostukseni sisältömarkkinoinnillaan. Mikään muu toimija Suomessa ei mielestäni tarjonnut niin mielenkiintoista ja modernia ajattelua minua kiinnostavista aiheista, kuten yrityskulttuurista ja työntekijäkokemuksesta, kuin Emine blogissaan.
Tulin noin kolmen kuukauden päästä hakemuksen lähettämisestä palkatuksi HR Marketing Specialistin tehtävään. Tänäkin päivänä meille Emineen palkataan uusia eminaattoreita lähinnä omasta talent poolistamme. Vuosien varrella pooliin onkin hakeutunut paljon upeita ihmisiä mahdollisiksi tuleviksi tiiminjäseniksemme. Tapaamme heitä säännöllisesti ja pidämme yhteyttä.
Mutta tässä sitä nyt ollaan, neljän vuoden jälkeen, edelleen ensimmäisessä oman alan työpaikassani. Hyvin kunnianhimoisena ihmisenä mietin ja arvioin omia valintojani monipuolisesti ja säännöllisesti. Valitsen Eminen aktiivisesti työpaikakseni edelleen, vuosi toisensa jälkeen.
4 vuotta töissä Eminessä
Erikoisasiantuntijuus, monipuolinen työnkuva ja arvomaailma vaikuttavat työpaikkavalintaan
Minut houkutteli Emineen aikanaan yrityksen ja sitä johtavan https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpgn erikoisasiantuntijuus. Halusin palavasti päästä oppimaan, mitä työntekijäkokemukseen erikoistuneessa, osaamisintensiivisessä sekä innovatiivisessa konsulttiyrityksessä tehdään. ENFJ-persoonana olen myös aina ollut muiden auttamisesta ja opastamisesta innostuvaa sorttia, joten ounastelin, että sopisin konsulttiuralle.
Tuo tuntuma onkin pitänyt kutinsa! Kunnioitan myös edelleen hurjasti sitä, että https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg oli valmis palkkaamaan yritykseensä valmiin huippuosaamisen sijaan potentiaalia suoraan koulunpenkiltä.
Emine työpaikkana onkin lunastanut luotetun työelämäoppaan roolin minun elämässäni. Olen päässyt kasvamaan ihmisenä ja ammattilaisena, oppimaan Eminen erityisosaamisalueesta, syventämään osaamistani sekä kehittämään myös uutta alan tietoutta. Välillä ällistyn itsekin siitä, miten paljon olen töissä Eminessä oppinut paitsi vaikuttavan markkinointiviestinnän tekemisestä, myös B2B-myynnistä, palvelukonseptien kehittämisestä, strategiatyöstä ja rekrytoinnista.
Emine työpaikkana onkin lunastanut luotetun työelämäoppaan roolin minun elämässäni.
Sen lisäksi, että olen luonteeltani elinikäinen oppija, innovatiivinen kehittäjä ja muiden opastaja, minulla on myös periksi antamaton arvomaailma. En voisi käyttää päivittäin puolta hereilläoloajastani työssä, jossa kokisin henkistä ristiriitaa. Eminessä arvomaailmani kohtaa yrityksen arvot, ja voin omana itsenäni seistä niiden takana. Empatia, arvon tuottaminen, turvallisen opastajan rooli sekä inspiroiva suunnan näyttäminen kuvaavat myös minua.
https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpgn arvopohjaisesta johtamisesta on myös olemassa itselleni merkityksellisiä esimerkkejä. Meille tuli kerran inbound-tarjouspyyntö yritykseltä, jonka arvomaailma oli selvästi ristiriidassa omani kanssa. Kieltäydyimme tuolloin tarjouspyynnöstä yhteistuumin. Tiedän, miten iso juttu Eminen kokoiselle yritykselle on laittaa työntekijän arvopohjaiset tarpeet bisneksen edelle. Tuo hetki merkitsi minulle paljon.
Meille tuli kerran inbound-tarjouspyyntö yritykseltä, jonka arvomaailma oli selvästi ristiriidassa omani kanssa. Kieltäydyimme tuolloin tarjouspyynnöstä yhteistuumin. Tiedän, miten iso juttu Eminen kokoiselle yritykselle on laittaa työntekijän arvopohjaiset tarpeet bisneksen edelle.
Näiden lisäksi olen tyyppiä, joka sopii pienen perheyrityksen intiimiin ilmapiiriin. Olen ihminen, joka on erilaisissa tilanteissa läsnä joka solullaan, joten minulle on luontevaa, etten joudu erottelemaan persoonani eri alueita siirtyessäni vapaa-ajalta töihin tai toisinpäin.
Emine työpaikkana – ammatillinen kasvu vuosittain uudistuvassa Eminessä
Kuitenkin miettiessäni kaikkein tärkeintä tekijää työpaikkavalinnassani, mieleeni tulee ammatillisen kasvun mahdollisuudet. Minun on helppo valita Emine työpaikkana yhä uudelleen, koska näen, että voin kehittyä täällä asiantuntijana yhä korkeammalle ja korkeammalle. Oikeastaan rajana on vain oma kunnianhimoni.
Meille strateginen valinta on uudistua joka vuosi jollakin tavalla. Heti ensimmäisenä työvuotenani lanseerasimme https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpgn kehittämän Vaikuttava Työantajabrändi© -metodin. Sen myötä käytännön työnkuvani muuntui hiljalleen rekrytointimarkkinoinnista työnantajakuvan kehittämiseen ja työnantajabrändin rakentamiseen. Itse löysin myös omat vahvuuteni ja mielenkiinnonkohteeni niistä, joten oli luontevaa kulkea Eminen kanssa samaan suuntaan.
Eminessä ollaan valmiita muuntumaan ja pysymään etujoukoissa, mitä ikinä tapahtuukaan. Edelläkävijänä näkee siinä mielessä kauemmas.
Uusimpana olemme lanseeraamassa verkkokoulutusalustan, Talent Marketing Schoolin kansainvälisille markkinoille. Täytyy kyllä sanoa, että Eminen laajentuminen kansainväliseen verkkokoulutusbisnekseen ei käynyt mielessäni neljä vuotta sitten. On hienoa, että pääsen olemaan siinä mukana. Valtavasti arvokasta kokemusta ja oppia syntyy siitä, kun tehdään yhdessä asioita ensimmäistä kertaa.
Viimeistään viime vuosi 2020 osoitti, että emme oikeasti voi tietää, miltä maailma näyttää parin vuoden päästä. Maailma ja työelämä muuttuvat nyt nopeammin ja voimakkaammin kuin koskaan. Tässä porukassa se tuntuu innostavalta, koska tiedän, että täällä ollaan valmiita muuntumaan ja pysymään etujoukoissa, mitä ikinä tapahtuukaan. Edelläkävijänä näkee siinä mielessä kauemmas.
Eminen strategisena tavoitteena on pitkät työurat
Jatkossa itse toivon ja tiedänkin, että saman henkiset ihmiset löytävät Emineen. On hienoa tehdä töitä ihmisten kanssa, jotka jakavat samat arvot ja kunnianhimon. Meillä on strategisena tavoitteena pitkät työurat, ja voin sanoa, että pitkä työura on myös tekijän kannalta Eminessä se kaikkein antoisin.
Työsuhteeni alku neljä vuotta sitten oli hyvin vaativa osittain tietysti siksi, että tulin taloon suoraan koulunpenkiltä. Kuitenkin alan kompleksisuuden, erityisasiantuntemuksen ja edelläkävijäaseman omaksuminen vie oman aikansa ihan keneltä tahansa. Perehdytysprosessi uusille työntekijöille kestää meillä jopa vuoden.
Ensimmäisten vuosien jälkeen itselläni on tapahtunut osaamisen laajentumista ja syventymistä. Neljän vuoden jälkeen työ tuntuu edelleen haastavalta, vaikka olenkin jo mukavuusalueellani suurimman osan ajasta. Töissä Eminessä parhaita hetkiä koen asiakastyössä, kun pääsen useamman vuoden kokemuksellani mentoroimaan ja sparraamaan asiakkaitamme sekä ratkaisemaan usein komplekseja osaajamarkkinoinnin pulmia.
Töihin Emineen – lue urasivujamme