Perehdyttäminen nopeasti tuottavaan työhön on meille Eminessä todella tärkeää. Meillä rekrytoidaan muutenkin huolella, ja suhteellisen harvakseltaan. Uuden työntekijän tuottavaksi saattaminen vie meillä pitkään: keskimäärin 9-12 kk.
Tämä johtuu eniten erityisosaamisestamme sekä kehittämistämme palvelukonsepteista, joista ei ole voinut kertyä kokemusta muualta. Asiakkaiden standardit ovat korkealla, mutta myös meidän omat. Niihin odotuksiin on vastattava, eikä se tapahdu kylmään veteen heittämällä.
9 kuukautta on varsin pitkä aika pienelle yritykselle, jossa muu tiimi joutuu venymään perehdyttämisen ajan extraa maksaakseen tulokkaan palkkaamisen kulut. Siksi meillä on mietitty huolella, miten saamme tulokkaan tuottavaan työhön mahdollisimman nopeasti ja alusta alkaen.
Näin meillä ohjataan tulokas tuottavaan työhön
1. Perehdyttäminen etenee asiakastyössä seuraavaksi tarvittavan osaamisen kannalta tärkeysjärjestyksessä
Tärkeysjärjestyksen määrittää tilauskanta ja tuotannossa olevat projektit. Mutta tärkeysjärjestykseen vaikuttaa myös tulokkaan profiili ja aiempi kokemus.
Kun keskitymme alussa sellaisiin tehtäviin, joissa tulokas on valmiiksi omimmillaan, oppimisvauhti on nopeampi. Optimoimme näin tuottavaan ja laadukkaaseen asiakastyöhön siirtymistä.
Yhtä tärkeää on olla sisällyttämättä perehdyttämiseen liikaa asiaa. Alussa pää on pyörällä muutenkin. Liiallinen tietokuorma ei edistä oppimista, korkeintaan sotkee. Se taas syö tuottavuutta.
Koska perehdyttäminen on meillä koko koeajan mittainen, aikaa asioiden omaksumiseen on oikean työn rinnalla.
Vähän on enemmän -malli
Meillä luotetaankin ”vähän on enemmän”-malliin. Valitsemme sekä tulokkaan profiilin että asiakasprojektien perusteella sopivan osa-alueen, jota keskitymme toiston avulla vahvistamaan ensimmäiset kuukaudet.
Kun osaaminen vahvistuu, panokset tietysti kovenevat ja odotukset kasvavat. Minulla on tapana testata, missä jokaisen tulokkaan ”rajat” kulkevat. Lisään töitä ja tiukennan tahtia, sillä oikean yhtälön löytäminen ruokkii parhaiten motivaatiota ja kehityskaarta.
Esimerkiksi tammikuussa (2019) meillä aloittaneen Eveliinan kohdalla hyödynnämme hänen aiempaa rekrytoijakokemustaan. Hän pääsee työnohjauksessa ensin rekrytointimarkkinoinnin sisällöntuotannon ja markkinointitaitojen kasvattamiseen.
2. Palveluiden tuottamista harjoitellaan Eminen omassa markkinoinnissa
Eminen omissa markkinointitehtävissä on kätevää harjoitella, koska aikataulut ovat asiakastyötä joustavampia ja määräämme itse riittävän tason. Omilla markkinointitehtävillä voidaan myös monipuolistaa harjoittelua asiakastehtävien ohessa. Asiakastyöhön emme laita koskaan ketään yksin ilman varmuutta siitä, että jälki on asiakaslupauksemme mukaista.
Eminen oma markkinointi on erinomainen harjoittelukenttä, sillä me toimimme itse juuri niin kuin opetamme ja opastamme asiakkaitamme.
Omassa markkinoinnissa pääsee oppimaan vaikuttavan kirjoittamisen periaatteet, jopa tarinankerrontaa. Opetamme, miten tehdään juuri Eminen kohderyhmille kohdennettua hyötysisällöntuottamista, mitä teknisiä taitoja esimerkiksi bloggaamisessa tai kuvasisällöntuottamisessa tarvitaan, miten eri sisällöntuotannon työkaluja käytetään, miten tehdään julkaisumarkkinointia ja miten analytiikkaa hyödynnetään markkinointityön kehittämiseen ja optimointiin. Eli kaikkia niitä taitoja, joita tarvitaan myös tyypillisissä asiakastöissämme.
Yksi hyvä keino meillä on ollut antaa tulokkaille tehtäväksi oman juttusarjan toteuttaminen johdonmukaisena jatkotarinana. Kulma on aina tulokkaan omiin kokemuksiin liittyvä, sillä ensimmäisten kuukausien aikana ei voi odottaa vielä syväluotaavaa asiantuntemusta, jota meillä muutoin on tapana omassa markkinoinnissa jakaa.
Sisältö suunnitellaan ja jatkotarinan punainen lanka mietitään yhdessä etukäteen. Kirjoitustaitoja hiotaan juttu kerrallaan. Omaa tarinaansa pääsee heti jakamaan ja markkinoimaan. Yleensä tulokkaan omat tuttavat ja ystävät ovat innoissaan näistä jutuista ja jakavat niitä eteenpäin taas omille verkostoilleen. Aika hyvä tapa kasvattaa tietoisuutta Eminestä..
Lue Siirin hakijakokemussarja Untuvikon uratarinat >>
Lue Timon hakijakokemussarja Konkari työnhakijana >>
Eveliinan sarja kertoo tulokaskokemuksista. Ensimmäinen osa > (avautuu uudessa välilehdessä)”>Ensivaikutelma & ensimmäiset 14 päivää löytyy täältä >>
3. Itseopiskelu osana perehdyttämistä
Elinikäinen oppiminen on kiinteä osa Eminen kulttuuria ja arvomaailmaa. Edelläkävijyys ei synny tekemällä samaa ja saman verran kuin keskivertomassa.
Jos oman ajan käyttäminen oppimiseen ei innosta edes perehdytysajalla, on selvää, ettei se innosta jatkossakaan. Odotamme tulokkaiden innostuvan itseopiskelusta, myös vapaa-ajalla. Jos tulokas ei innostu luontaisesti tästä mahdollisuudesta, emme ole hänelle ideaali työpaikka.
Itseopiskelua ja itsenäistä harjoittelua tuetaan erillisen tehtävälistan avulla. Näiden tehtävien on tarkoista kattaa niitä hetkiä, jolloin me muut olemme asiakastyössä kiinni ja estyneitä sparraamaan.
Tähän sisältyy sekä ihan materiaalien tai kirjojen kautta tapahtuvaa itseopiskelua, taustoittavaa työtä verkossa, sisällöntuotantoa, markkinointia ja analytiikan kautta tehtävää havainnointia. Yleensä sellaista, joka on suoraan muunnettavissa hyödyksi jossain työn alla olevassa asiakasprojektissa tai Eminen oman markkinoinnin kehittämisessä.
3. Perehdyttäminen on koko tiimin vastuulla
Meitä on Eminessä tällä hetkellä vain neljä. Olisi mahdotonta sitoa yksi henkilö melkein vuodeksi tulokasta ohjaamaan. Uuden tulokkaan valinta oli meillä jo tiimitehtävä. Miksei myös perehdyttäminen.
Sen lisäksi, että tällä jaetaan perehdyttämiseen kuluvaa ajallista panostusta useamman henkilön välillä, tällä tavalla tulokas pääsee näkemään ja kokemaan Emineä myös kokonaisvaltaisesti jokaisen näkökulmista ja työn painopisteistä.
Lisäksi tällä on strategisen kulttuurimme kannalta aivan kriittinen merkitys: osaamisen jakaminen.
Eminen edelläkävijäosaamista ei voi oppia muuta kuin meiltä. Yhteistyö ja yhdessä tekeminen opettaa tulokasta osaamisen ja kokemusten jakamisen kulttuuriin.
Se vahvistaa myös tiimihenkeä ja keskinäistä luottamusta. Ja se keskinäinen vahva luottamus on ihan pakollinen elementti yrityksissä, jotka haluavat osaajien jakavan toisilleen tärkeää tietoa ja kokemuksia. Jos nimittäin ihmiset joutuvat kilpailemaan keskenään, yksilöt eivät tule auttamaan kollegoja kisan voittamisessa.
Eminessä on kaikille yhteiset tavoitteet, jokainen pelaa samaan päätyyn. Kollega perehdyttäjänä on hyvä tapa näyttää esimerkkiä siitä, miten meillä odotetaan kaikkien toimivan.
Ei ole oikeastaan mitään syytä, miksi jokaisessa yrityksessä ei voisi olla hyvä perehdytys. Jos neljän hengen piskuruinen putiikki siihen pystyy, pystyy isompikin. Kyse on asenteesta ja siitä, kuinka tärkeää on saada palkkaamisen kulu käännettyä investoinniksi. Näin yrittäjänä se ainakin tuntuu takalistossa, se kulu.