Leo +358 40 707 6183 | Tanja +358 40 675 2123 experience@emine.fi

Vielä LinkedIn-ryhmät kuuluvat markkinoinnin medioihinne?

Aloittaessani vuonna 2011 sisältöpohjaisen rekrytointimarkkinoinnin sosiaalisissa medioissa, käytössä oli lähinnä Facebook ja LinkedIn. LinkedIn-ryhmät olivat tuohon aikaan varsin aktiivisia medioita. Niissä käytiin vilkasta keskustelua, jaettiin aktiivisesti ja ilmaiseksi työpaikkailmoituksia, ja LinkedIn-ryhmissä oli mahdollista tavoittaa todella hyvin rekrytoinnin kohdeyleisöjä. 

Mikä parasta, ryhmien uusista julkaisuista lähti ryhmän jäsenille sähköposti-ilmoitus. Muistan itsekin, miten helppoa oli keskeyttää työt ja siirtyä mielenkiintoisten keskusteluiden ja sisältöjen perässä LinkedIniin. Valitettavasti tätä iloa kesti vain muutaman vuoden. Jostain syystä LinkedIn päätyi “irroittamaan” ryhmät omaksi sovelluksekseen, ja ryhmät kirjaimellisesti katosivat. Niitä ei voinut enää löytää, ellet tiennyt suoraa URL-linkkiä. Koska yhteys katkesi, katosivat myös sähköposti-ilmoitukset. Ennen pitkää käyttäjät unohtivat ryhmät konsanaan. 

Tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jaksossa puhutaan LinkedIn-ryhmistä sekä niiden roolista osana rekrytoijan ja työnantajakuvan kehittäjän mediapalettia.

Eivätkö Linkedin-ryhmät ole pystyyn kuolleita?

LinkedIn-ryhmien suurin haaste olemme me käyttäjät itse. Mediana LinkedIn-ryhmillä on tismalleen sama potentiaali kuin suosituilla Facebook-ryhmilläkin – tai millä tahansa sosiaalisen median ryhmällä. Kokoontuminen keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia saman teeman ympärille on tärkeä osa digitaalista ja sosiaalista toimintaympäristöämme. Näemme itsekin, miten vahvassa kasvussa tiedon ja kokemusten jakaminen sekä toisilta oppiminen on sosiaalisissa medioissa. LinkedIn-ryhmissä on tismalleen sama potentiaali – oikein käytettyinä.

LinkedIn-ryhmät ovat edelleen tallella, ja niiden potentiaali on edelleen olemassa. Onkin meistä käyttäjistä itsestämme kiinni kuinka tuon potentiaalin hyödynnämme tai jätämme hyödyntämättä. Tai, kuinka oma ryhmien käyttötapamme joko inspiroi ja innostaa muita käyttäjiä osallistumaan tai vastaavasti ajaa muut pois.

Tuossa pois ajamisessa on mielestäni tällä hetkellä monen LinkedIn-ryhmän suurin haaste. 

LinkedIn: Finding and joining LinkedIn Groups >>

[teema-artikkeli jatkuu alla]

Kuuntele jakso

Kuuntele jakso tietokoneen desktopilla | Soundcloudissa | Suplassa | Stitcher Radiossa | iTunesissa/Apple podcastissa | Spotifyssa | Acast App

Jakson kesto: 18:49 min

Jakson sisältö

  • Mitä LinkedIn-ryhmille kuuluu?
  • Emine testasi LinkedIn-ryhmiä UTM-seurantalinkeillä
  • Miten voin löytää kiinnostavia LinkedIn-ryhmiä?
  • Mitä hyötyä LinkedIn-ryhmistä voi olla rekrytoijille ja työnantajakuvan rakentajille?
  • Mitä LinkedIn-ryhmä -toiminnassa on syytä muistaa

Ei sabotoida LinkedIn-ryhmiä omalla toiminnallamme

Ajattele, että olet tulossa tapahtumaan, jolla on mielenkiintoinen aihe. Olet kiinnostunut kuulemaan tapahtuman lupaamassa aiheesta, kenties verkostoitumaan samanhenkisten ja samoista asioista kiinnostuneiden toisten ammattilaisten kanssa. Tai ainakin poimimaan itsellesi tapahtuman teeman lupaamia uusia näkemyksiä, kokemuksia ja vinkkejä.

Kun astut tapahtumapaikan ovesta sisään, et ehdi saada edes takkiasi narikkaan, kun eteisaulassa kohtaat jo Omien Tarpeidensa Tyrkyttäjiä. 

Omien Tarpeidensa Tyrkyttäjä löytää aina itsensä sinne, missä hänellä on mahdollisuus luukuttaa omaa tarvettaan. Tämä “OTT” (pun intended) ei katso aikaa, eikä varsinkaan paikkaa! Mitä merkitystä tapahtuman teemalla on hänelle? Ei mitään. Jokainen tilaisuus on sitä nimenomaan: tilaisuus huudella omaa tarvettaan tutuille ja tuntemattomille.

OTT:t ovat yksi syy, miksi LinkedIn-ryhmillä on uudelleen käynnistymishaasteita. Niissä ryhmissä, joissa itse olen mukana tyypillinen OTT on rekrytoija, joka jakaa laput silmillä joko oman yrityksensä tai asiakasyritystensä työpaikkailmoituksia ihan mihin tahansa ryhmään. Luukuttava OTT tappaa toiminnallaan tapahtuman hengen. LinkedIn-ryhmässä spämmäävä OTT tappaa LinkedIn-ryhmän hengen.

LinkedIn-ryhmä on kuin tapahtuma, jolla on tietty teema

LinkedIn-ryhmä on kuin tapahtuma, jolla on tietty teema. Samalla tavalla kuin tapahtuman teema, myös LinkedIn-ryhmän nimi antaa lupauksen siitä, mistä tässä ryhmässä keskustellaan ja minkälaisia sisältöä tässä ryhmässä on mahdollisuus vastaanottaa. Myös työpaikkoja saa ja pitää ilman muuta jakaa, mutta tietysti hakuprofiilia vastaaviin ryhmiin. Jos ryhmän teema on esimerkiksi “rekrytointi ja sosiaalinen media”, voimme olettaa ja toivoa, että ryhmässä jaetut sisällöt, työpaikkailmoitukset ja käydyt keskustelut liittyvät rekrytointiin sosiaalisessa mediassa, ja että ryhmää seuraavat ihmiset joko työskentelevät jo tai haluavat työskennellä roolissa, jossa “rekrytointi sosiaalisessa mediassa” on jollain lailla relevantti.

Spämmiä ryhmän jäsenille olisi jakaa rekrytointi ja sosiaalinen media -ryhmässä mitä tahansa sisältöä, mukaan lukien se ryhmien tyypillisin sisältö, eli työpaikkailmoitukset, joka ei millään lailla liity ryhmän henkeen ja teemaan. Tämä on se, mikä nopeasti tappaa ryhmän. Jos tapahtuman luonne ja sisältö ei vastaakaan tapahtuman teeman antamaa lupausta, emme todennäköisesti ole kovin tyytyväisiä tapahtumaan. Ja jos sisältö on meille täysin epäolennaista, lähdemme tapahtumasta mahdollisimman nopeasti. 

Spämmi, eli omien tarpeiden luukuttaminen väärään aikaan väärässä paikassa väärälle yleisölle tappaa minkä tahansa tilaisuuden, tapahtuman – tai LinkedIn-ryhmän hengen. Älä sorru spämmäämiseen. Sen sijaan, aktivoidu keskusteluun ryhmän mukaisesta aiheesta. Voit yllättyä!

LinkedIn-ryhmä on kuin tapahtuma, jolla on teemansa. Hyvässä LinkedIn-ryhmässä soljuu keskustelu ja jaetaan monipuolista sisältöä ryhmän teemasta ryhmän jäsenille, jotka ovat teemasta ilmeisen kiinnostuneita. Hyvänkin ryhmän tappavat käyttäjät, jotka spämmäävät ryhmään kaikenlaista sellaistakin, joka sinne ei kuulu.

LinkedIn on aktivoitunut viimeisen vuoden aikana merkittävästi suomalaisessa työelämäkäytössä. LinkedIn-ryhmissä on potentiaalia, mutta sitä potentiaalia ei saa ammennettua, jos sorrumme vain luukuttamaan omia tarpeitamme ihan väärissä paikoissa. Kun seurasimme UTM-seurantalinkkien avulla LinkedIn-ryhmiä, huomasimme, että kyllä niiden kautta edelleen tavoittaa käyttäjiä. Mitä mieltä sinä olet LinkedIn-ryhmistä?

Susannan vinkit LinkedIn-ryhmissä aktivoitumiseen

#1 Etsi sinua kiinnostavia ryhmiä LinkedIn-hakutoiminnolla. 

Vasemmassa ylänurkassa on hakutoiminto. Kirjoita hakusana ja valitse “groups”. Saat listan hakusanaasi soveltuvista ryhmistä. Jos et löydä sinua kiinnostavaa ryhmää suomeksi, kokeile englanniksi! Tai luo oma ryhmä!

#2  Tutustu ryhmän sääntöihin ja varmista, että noudatat niitä. Se on kaikkien ryhmäläisten etu ja ilo!

Ryhmän säännöt löytyvät useimmiten ryhmän etusivun oikeasta sarakkeesta “About this group” -alta. 

#3 Tutustu ryhmän muihin jäseniin. Voit löytää uusia, kiinnostavia, samoista aiheista kiinnostuneita henkilöitä verkostoosi!

#4 Esittäydy ryhmän jäsenille.

Kun liityt ryhmään, luo julkaisu, jossa esittäydyt muille. Kerro lyhyesti kuka olet, mitä teet ja mitä tuot tähän ryhmään. Se on muuten myös hyvä tapa saada itselle verkostoitumiskutsuja. Kuuluuhan esittäytyminen myös hyviin käytöstapoihin.

#5 Hyödynnä ryhmiä medioina ja markkinointikanavina – oikein.

Ryhmät ovat vain tyhjä tapahtumahuone, jonka osallistujat herättävät henkiin. Ryhmä on tismalleen osallistujiensa näköinen ja kuuloinen. Mitä aktiivisempia jäseniä, sen aktiivisempi ryhmä. Joskus nuukahtaneen ryhmän aktivointi vie hetken aikaa. Mutta nuukahtanutkin ryhmä on mahdollista herättää henkiin. Hyviä tapoja ryhmän aktivointiin on kysyä ryhmän jäseniltä ryhmän teemaan liittyviä kysymyksiä, neuvoja ja vinkkejä. Toinen hyvä tapa on selailla aiempia julkaisuja ja aktioitua niissä oikein olan takaa. Tykkää, kommentoi, kysy, vastaa, vinkkaa.  Mutta ennen kaikkea, pitäydy ryhmän teemassa, mitä tahansa päätätkin julkaista. Ja jos ryhmässä ei saa myydä tai markkinoida omia tuotteitaan ja palveluitaan, kunnioita sääntöä. 

Tavataanko Linkedin:ssä?

Smart Bug: Is there still a place for LinkedIn Groups in your Marketing? >>

Buffer: Why LinkedIn Groups can be great for business >>

Vaikuttava Työnantajabrändi -ryhmä LinkedInissä >>

Talent Pool Finland -ryhmä LinkedInissä >> 

Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista

Eminen Susanna Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on suunnattu modernien kasvuyritysten johdolle, markkinoinnille ja HR:lle.

Tässä maanantaisin ilmestyvässä HR-markkinointipodcastissa tarjoillaan liiketoimintalähtöistä ja luovaa ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi.

Vaikuttava Työnantajabrändi© on Eminen Susanna Rantasen kehittämä metodi työnantajabrändin rakentamiseen digitaalisen ajan kasvuyrityksille. Vaikuttavan Työnantajabrändin rakentamisessa hyödynnetään sisältömarkkinointia, vaikuttavaa viestintää sekä sosiaalista mediaa kasvuyrityksen strategisesti ideaaliin kohdeyleisöön vaikuttamiseksi.