#144 Työnantajakuvan kehittäminen käyntiin sosiaalisessa mediassa | Eminen podcast

Työnantajakuva sosiaalisessa mediassa lienee yksi kysytyimmistä aiheista työnantajakuvan kehittämistä koskien.

Mistä kannattaa aloittaa?

Mihin kannattaa keskittyä?

Miten kannattaa toimia? Yrityksen nimissä vai työntekijöiden kautta?

Miten kannattaa toimia silloin, kun juuri mitään ei ole aikaisemmin tehty tai resursseja on tosi niukasti?

Käsittelemme tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jaksossa työnantajakuvan kehittämisen käynnistämisestä sosiaalisessa mediassa. Minkälaisia asioita on fiksua pohtia ennen kuin suin päin sukkelaan rynnistää someen julkaisuja tekemään.

Työnantajakuva sosiaalisessa mediassa – miten käyntiin?

Kuka tahansa voi lähteä kehittämään yrityksen työnantajakuvaa sosiaalisessa mediassa. Mutta mikä tahansa ei rakenna haluttua ja aiottua mielikuvaa.

Siksi työnantajakuvan kehittäminen lähtee aina käyntiin edes pienestä suunnitteluhetkestä. Tästä suunnitelmasta, on se sitten yhden A4:sen mittainen tai vaikka 10 sivun PPT-esitys, tulee työnantajakuvan kehittämisen käytännön toimia ohjaava ja raamittava työväline. Siksi siihen kannattaa panostaa edes hetki.

Työnantajakuvan viestintäsuunnitelma somessa

  • Kohdeyleisö: Ketä haluamme tavoittaa, eli kenen mielikuvia ja käsityksiä meistä haluamme tällä työllä muuttaa, kirkastaa tai vahvistaa?
  • Tavoitellut mielikuvat: Mitä haluamme näiden henkilöiden ajattelevan meistä tämän työn seurauksena?
  • Mitattavat pyrkimykset / tavoitteet: Miltä onnistuminen näyttää? Mitä tapahtuu, kun alamme tunnistamaan mielikuvan muuttumista tai vahvistumista tavoittelemamme yleisön keskuudessa?
  • Mihin sosiaaliseen mediaan keskitymme? Mistä kohdeyleisön tavoittaa todennäköisimmin? Mikä näistä kohdeyleisön tavoittavista sosiaalisista medioista on sellainen media, jossa tapahtuvaan julkaisumarkkinointiin voimme sitoutua varmuudella vähintään 2 kertaa viikossa joka viikko?
  • Valitsemamme pääviestit: Pääviestit / ydinsanomat / EVP:t tai Vaikuttava Työnantajabrändi©️ -metodin kattoteemat ovat ne viestit, joita meidän tulee välittää joka ikisen julkaisumme kautta tavoittelemallemme yleisölle. 

[teema-artikkeli jatkuu alla]

Kuuntele jakso Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastista

Kuuntele jakso tietokoneen desktopilla | Soundcloudissa | Suplassa | Stitcher Radiossa | iTunesissa/Apple podcastissa | Spotifyssa | Acast App:issa | Google Podcastissa

Jakson kesto: 39:27 min

Jakson sisältö:

  • Työnantajakuva sosiaalisessa mediassa – miten meidän kannattaa aloittaa?
  • Mitä työnantajakuvan viestintäsuunnitelma sisältää?
  • Miten suunnittelen julkaistavaa sisältöä?
  • Repurposing – sisällön uudelleen hyödyntäminen
  • Julkaisyrytmin merkitys
  • Sosiaalisen median erityinen rooli työnantajakuvan kehittämisessä

Työnantajakuva somessa: Yrityksen profiili vai työntekijöiden profiilit?

Suoraan sanottuna, suosittelemme yhdistelmää, eli sekä yrityksen profiilista että työntekijöiden henkilökohtaisista profiileista tapahtuvaa suunniteltua viestintää.

Yritysprofiilin plussat ja miinukset

+ Yritysprofiilit ovat yrityksen omistamia. Kaikki historia, kasvatettu yleisö ja suhteet säilyvät yrityksen omistuksessa.

+ Yritysprofiilit löytyvät googlaamalla. 

+ Yritysprofiilissa voi keskittyä 100% vain ja ainoastaan työnantajakuvaviestin välittämiseen.

+ Yritysprofiilin kautta voi toimia useampi työntekijä. Julkaisuvastuun jakaminen on helpompaa katkaisematta tilin julkaisurytmiä.

– Yritystilit eivät lähtökohtaisesti saa algoritmeiltä ilmaista näkyvyyttä.

– Yritystilit eivät yleensä ole kovinkaan kiinnostavia ja ”someoptimoituja”. Niissä tapahtuvia julkaisuja rajoitetaan ihan liikaa, erityisesti sellaiseen muottiin, joka ei sovi sosiaaliseen mediaan lainkaan.

Työntekijäprofiilien plussat ja miinukset

+ Työntekijöillä on todennäköisesti parempi ote sosiaalisen median käyttämisestä asiaan kuuluvalla tavalla.

+ Työntekijöillä on todennäköisesti suurempi ja aktiivisempi yleisö.

+ Työntekijöiden omat yleisöt ovat todennäköisemmin oikean tyyppistä yleisöä.

+ Työntekijöiden muut henkilökohtaiset päivitykset rikastuttavat ja vahvistavat heidän yleisöjensä sitoutumista heidän profiilinsa sisältöön.

– Yrityksellä ei ole sananvaltaa siinä, miten työntekijä omaa sosiaalista mediaansa käyttää ja mitä julkaisuja hän haluaa julkaista.

– Seuraajat ovat työntekijän seuraajia, ei yrityksen. Toisin sanoen, he ovat vain yritykselle lainassa.

– Yritys ei pysty uudelleenmarkkinoimaan sisältöä työntekijöiden yleisöille, elleivät työntekijät saa heitä siirtymään yrityksen verkkosivuille tai yrityksen some-profiileihin.

Mitä jos yritys ei ole hyödyntänyt sosiaalista mediaa ja sisältömarkkinointia aiemmin lainkaan?

Yritykset, jotka vasta hapuilevat kohti sosiaalista mediaa ovat valtavan upean mahdollisuuden edessä! Silloin suosittelemme samaa mitä suosittelemme pienyrityksille: yhdistetään sekä yritysmarkkinointi (asiakkaiden suuntaan) että työnantajakuvan rakentaminen. Käytämme tästä nimitystä H2H-markkinointi, eli ihmiseltä ihmiselle -tyyppinen markkinointi.

Käsittelimme teemaa tarkemmin jaksossa 136 >>

Human-to-human -markkinoinnilla tarkoitetaan sellaista markkinointiviestintää, jossa yritys ei  esiinny mahtipontisesti logonsa takaa vaan asettautuu viestillään tavoitteleman ihmisen kanssa samalle tasolle. Eli, puhuu ihmisenä toiselle ihmiselle.

Mitä ilmaisia työkaluja työnantajakuvan kehittämiseen somessa on tarjolla?

Kokosimme tähän sinulle Eminen suosikkilistan hyvistä maksuttomista perustyökaluista, joilla pääset vauhtiin:

  • Julkaisujen suunnittelu (co-creative): Trello Board
  • Julkaisujen ajastaminen Facebookiin ja Instagramiin: Facebook Creator Studio
  • Sisältölinkkien lyhentäminen: Bitly
  • Kuvituksen tekeminen blogiin ja sosiaalisiin medioihin: Canva
  • Kuvien ja videoiden käsittely: InstaSize
  • Videotyökalu somevideoiden tekemiseen: Animoto
  • Videotyökalu, jolla saa myös tekstitykset videoon: Clips (iOs) 
  • Analytiikka: Sosiaalisten medioiden oma analytiikka, jonka löydät tilin/profiilin asetuksista.

Tutustu myös valmiin sisällön kuratointiin, jota käsittelimme jaksossa 138 >>

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäistä kertaa 8.6.2020.

Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista

Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on suunnattu modernien kasvuyritysten johdolle, markkinoinnille ja HR:lle.

Tässä maanantaisin ilmestyvässä HR-markkinointipodcastissa tarjoillaan liiketoimintalähtöistä ja luovaa ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi.

Vaikuttava Työnantajabrändi© on Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen kehittämä metodi työnantajabrändin rakentamiseen digitaalisen ajan kasvuyrityksille. Vaikuttavan Työnantajabrändin rakentamisessa hyödynnetään sisältömarkkinointia, vaikuttavaa viestintää sekä sosiaalista mediaa kasvuyrityksen strategisesti ideaaliin kohdeyleisöön vaikuttamiseksi.

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

The 6 Benefits of Short-Form Videos

Saattaisit pitää myös näistä
#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua