Sosiaalinen organisaatio on uuden ajan organisaatio – Podcast jakso 51

Mikä on sosiaalinen organisaatio?

Deloitte nimesi vuoden 2018 Human Capital Trends -raporttinsa pääteemaksi ”The rise of the social enterprise” – ”sosiaalisen organisaation nousu”. Deloitten tekemän tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että suuryritykset ympäri maailman ovat siirtymässä sosiaalisen organisaation aikakauteen.

Organisaatioiden johtamiseen kohdistuu voimakkaita muutospaineita, jotka ajavat erityisesti taloudellista kasvua ja menestystä hakevia organisaatioita läpinäkyvämpään, avoimempaan ja sosiaalisempaan toimintaan. Menestystä ei punnita pelkästään taloudellisin tunnusluvuin, vaan myös sosiaalisin suhtein ja sosiaalisen vastuunkantamisen perusteella.

Deloitten tutkimuksessa korostui löydös, joka kertoo, etteivät organisaatioiden ylinjohto (C-suite) ole valmiita tälle muutospaineelle. Nykyinen, yleiseksi omaksuttu johtamismalli, jossa organisaatioiden liiketoimintavastuut on jaettu C-johdon kesken ei tule Deloitten löydösten mukaan toimimaan enää. 

Our research found was that a new model, which we call the “Symphonic C-Suite,” is key, and companies should take on these issues as a team, creating a model we call “teams leading teams,” instead of the siloed functional ownership we see in the C-Suite today.” – Josh Bersin, Bersin by Deloitte

Olemme käyneet tässä podcastissa läpi johtamisen 10 teemaa tälle vuodelle. 

Tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jaksossa käsitellään Deloitten vuotuisen Human Capital Trends -tutkimuksen vuoden 2018 teemaa: Sosiaalisen organisaation nousu.

Tutkimuksen 10 johtamisen teemaa vuodelle 2018 on käsitelty edellisissä jaksoissa: Teemat 1-5 >> ja teemat 6-10 >>

Mikä sosiaalinen organisaatio on?

Vapaasti käännettynä Deloitten tutkimusraportista:

Sosiaalinen organisaatio on organisaatio, jonka missiona on sekä liikevaihdon ja omistaja-arvon kasvattaminen että organisaation ulkopuolisen ympäristön ja sidosryhmien kunnioittaminen ja tukeminen. Sosiaalinen organisaatio kuuntelee, tekee havaintoja ja investoi resursseja ymmärtääkseen ja toimiakseen niiden trendien mukaisesti, jotka vaikuttavat organisaation ja sen ihmisten elämään. Se johtaa liiketoimintaansa aktiivisesti huomioiden vastuunsa ja velvollisuutensa yhteiskunnan yrityskansalaisena. Se toimii esimerkkinä sidosryhmilleen ja vertaisilleen, ja korostaa yhteistyön merkitystä kaikilla organisaation tasoilla.

Kuuntele jakso


Kuuntele jakso Soundcloudissa

Jakson kesto: 41:51 min

Jakson sisältö

  • Mikä sosiaalinen organisaatio on?
  • Miten sosiaalinen organisaatio toimii?
  • Miten sosiaalinen organisaatio eroaa nykypäivän organisaatioista?
  • Mistä paine muutokseen johtuu?
  • Mitä odotuksia sosiaalinen organisaatio luo johtamiselle?

 

Lähde ja linkit

Human Capital Trends 2018 -raportti >>

Forbes: The Rise of a The Social Enterprise: A New Paradigm for Business >>

Kauppakamari: Millainen on sosiaalinen organisaatio? >>

Ensi viikon jakso numero 52 päättää tämän kauden (kausi 2). Vaikuttava Työnantajabrändi -podcast jää kesätauolle ja palaa eetteriin taas elokuussa.

Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista

Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on moderneille kasvuyrityksille ja moderneille HR-ammattilaisille suunnattu podcast. https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg tarjoilee liiketoimintalähtöistä ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi. Vaikuttava Työnantajabrändi© on https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen ja Eminen kehittämä konsepti moderniin työnantajabrändin rakentamiseen.

@rantanensusanna jakaa viikoittain käytännön vinkkejä, ideoita ja kokemuksia siitä, miten yritys voi vaikuttaa määrittämiinsä talent-yleisöihin modernin työnantajabrändin rakentamisen, eli tarinallistamisen ja HR-sisältömarkkinoinnin keinoin.

header image for Instagram follower count matter less than view and like counts
09/04/2024

”Instagram follower count matters less than view and like counts”, says Adam Mosseri

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

Saattaisit pitää myös näistä
header image for Instagram follower count matter less than view and like counts
09/04/2024

”Instagram follower count matters less than view and like counts”, says Adam Mosseri

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]