#115 – Podcast markkinoinnissa ja brändin rakentamisessa

Alkuperäinen julkaisu 18.11.2019

Huomaan sosiaalisen median keskusteluiden perusteella, että podcast markkinoinnissa alkaa olla yhä useamman henkilöbrändin rakentajan ja brändimarkkinoijan huulilla. Eikä ihme, sillä podcastien suosio on kasvanut kasvamistaan Yhdysvalloissa jo vuodesta 2014, ja nyt myös Euroopassa ja Pohjoismaissa. Vaikka podcastaamisen kulttuuri on vielä todella alkutekijöissään täällä Suomessa, pidempään podcastanneet tietävät, miten vaikuttava media oma podcast voikaan olla.

Tässä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jaksossa puhutaan podcastista ja podcastaamisesta brändin rakentamisen välineenä. Ensi viikon jaksossa kerromme tarkemmin siitä, miten meillä https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg tekee tätä Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastia. 

Mikä on podcast?

Vuoden 2019 aikana on tapahtunut selkeä laajemman yleisön havahtuminen podcasteihin, ensisijaisesti kuuntelijan roolissa. Olen kuitenkin ollut mukana viimeisen 6 kuukauden aikana useissa some-keskusteluissa, joissa on kysytty neuvoja ja vinkkejä oman podcastin aloittamiseen. 

Podcast on kuin puheohjelma radiossa, jossa tyypillisimmin kaksi tai kolme henkilöä keskustelevat jaksossa nimetystä aiheesta. Useimmiten keskustelu edustaa muotoa: yksi haastattelee, toinen vastaa, tai yksi moderoi ja kaksi keskustelee.

Podcasteilla on myös lukuisia lajityyppejä. Suurin ryhmä lienee erilaiset viihteelliset podcastit. Suomessa ainakin puheissa kuulostaa siltä, että ”suuri” yleisö kuuntelee tunnettujen lifestyle-bloggarien podcasteja, crime-podcasteja sekä sijoittamiseen, omaan talouteen ja rahaan liittyviä podcasteja.

Omana kategorianaan ovat bisnespodcastit, joiden määrä on Suomessa vielä aika maltillinen. Laadukas bisnespodcast voi tarjota yritykselle merkittäviä mahdollisuuksia tietoisuuden kasvattamiseen ja oman brändin rakentamiseen.

[teema-artikkeli jatkuu alla]

Kuuntele jakso

Kuuntele jakso tietokoneen desktopilla | Soundcloudissa | SuplassaStitcher Radiossa | iTunesissa | Spotifyssa

Jakson kesto: 35:22 min

Jakson sisältö:

  • Mikä podcast on?
  • Kurkistus podcastaamisen lyhyeen historiaan
  • Podcastaaminen Yhdysvalloissa ja Euroopassa
  • Podcastaamisen kasvuun liittyvät trendit
  • Miksi podcastaaminen on niin kovassa kasvussa?
  • Mitä podcastaamiseen tarvitaan?
  • Onko podcastaaminen vaikeaa?
  • Mitä hyötyä podcastaamisesta voi yritykselle olla?
  • Miten oman podcastin suosiota voi mitata?

Näitä podcasteja me kuuntelemme

Koko meidän tiimi kuuntelee tietysti Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastia. Sen lisäksi meidän suosikkeihin kuuluvat seuraavat hyväksi todetut podcastit.

Näitä Siiri kuuntelee:

Auta Antti Spotifyssa >>

”Tämä on ihan suvereeniu ykkönen! Ihana Antti Holma vastaa siinä kuuntelijoiden pulmiin ja kysymyksiin mistä tahansa aiheesta. Vastaukset ovat aina anttimaisen empaattisia ja huutonaurua aiheuttavia.”

From the heart conversations with Rachel Brathen Spotifyssa >>

”Psykologiaa, meditaatiota ja hyvinvointijuttuja.”

Nonsense by Alexa & Linda Spotifyssa >>

Hei Beibi Spotifyssa >>

”Jaetulla kolmossijalla nämä molemmat, koska on vaan kiinnostavaa urkkia itselleen samaistuttavia elämän asioita, kun niitä joku niin avoimesti haluaa jakaa.”

Muun muassa näitä https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg kuuntelee:

Jenni Alexandrova ja Menestyjänaiset Suplassa >>

”Tosi hyvä kattaus kiinnostavia naishenkilöitä Jennin empaattisessa haastattelussa.”

Rikastamo Suplassa >

”Vedän kotiinpäin. Raha ja oman talouden hallinta on tärkeä aihe noin yleisesti. Tämä podcast siksi, että tunnen molemmat juontajat ja heistä Terhi on vielä läheinen ystäväni.”

Bonfire Businessmedian podcast Soundcloudissa >>

”Suomalaisen bisneselämän vaikuttajia ja mielipidejohtajia ajankohtaisista teemoista digitalisaatiosta johtamiseen, työnantajabrändistä asiakaskokemukseen ja tekoälystä yrityskulttuuriin. Jokaiselle jotain.”

Linkhumanin The Employer Branding Podcast >>

”Lontoossa Link Humans -firmaansa pyörittävä Ruotsin kollega Jörgen haastattelee korporaatiokokoluokan työnantajakuvasta vastaavia ihmisiä maailmalta.”

Social Pros Stitcher Radiossa >>

”Laaja kattaus sosiaalisen myynnin ja markkinoinnin teemoja.”

Social Media Marketing Podcast Stitcher Radiossa >>

”Ensimmäinen podcast, jota aloin kuuntelemaan säännöllisesti vuonna 2015, ja kuuntelen yhä lähes jokaisen jakson.”

Näitä Tanja kuuntelee:

”Tässä on oma podcastien TOP 3 -listani. Näitä minä kuuntelen.”

  1. Vaikuttava Työnantajabrändi Spotifyssa >>

  2. Tulevaisuus hanskassa Spotifyssa >>

  3. Harvard Business Review IdeaCast Spotifyssa >>

Nämä eminaattori-alumni Roosa nostaa omalle listalleen:

”Käytän podcasteja eniten ihan viihteellisiin tarpeisiin.”

  1. Nonsense by Alexa & Linda Spotifyssa >>
  2. Yksillä Suplassa >>
  3. Kaverin puolesta kyselen Apple Podcasteissa >>

Nämä crime-kategorian podcastit eminaattori-alumni Henna nostaa omalle listalleen:

”Minä kuuntelen pääasiassa crime-kategorian podeja. Ainakin voin suositella, jos crime kiinnostaa.”

  1. My Favourite Murder Spotifyssa >>
  2. Crime Junkie >>
  3. Up and Vanished Apple Podcasteissa >>
  4. In the Dark Apple Podcasteissa >>

Näitä eminaattori-alumni Eve kuuntelee:

  1. Radio Sodoma Spotifyssa >>
  2. Bufferin The Science of Social Media Spotifyssa >>
  3. Ted Talks Daily Spotifyssa >>

Katso myös:

Ylen 71 podcast-suosikkia >>

Asennemedian tuottamat podcastit >>

Jaksossa hyödynnetty taustamateriaali podcastaamisesta

Why podcasting matters to marketing (Infographic) >>

Podcasting in Europe is an American Trend crossing the Atlantic >>

Tech Crunch: Spotify now lets you add podcasts to playlists >>

Audio is the video – Will podcasts finally take over in Europe >>

Advance B2B: Podcast B2B-markkinoinnissa: Hyödyt, soveltuvuus, mittaaminen, aiheen valinta >>

Vaikuttava työnantajabrändi© -podcastista

Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen käsikirjoittama ja juontama Vaikuttava Työnantajabrändi© -podcast on suunnattu modernien kasvuyritysten johdolle, markkinoinnille ja HR:lle. https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg tarjoilee varsin liiketoimintalähtöistä ja luovaa ajattelua talent-yleisöön vaikuttamiseksi.

Vaikuttava Työnantajabrändi© on Eminen https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen kehittämä konsepti ja markkinoinnin metodi työnantajabrändin rakentamiseen digitaalisia ja sosiaalisia markkinoinnin keinoja hyödyntäen. Se on kehitetty erityisesti modernien kasvuyritysten skaalautumistarpeita ajatellen.

header image for Instagram follower count matter less than view and like counts
09/04/2024

”Instagram follower count matters less than view and like counts”, says Adam Mosseri

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

Saattaisit pitää myös näistä
header image for Instagram follower count matter less than view and like counts
09/04/2024

”Instagram follower count matters less than view and like counts”, says Adam Mosseri

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]