JCI Havis Amanda ehdottaa Susanna Rantasta Vuoden Nuoreksi Johtajaksi

Havis Amandan nuorkauppakamari Helsingistä on ehdottanut Heebon perustajaa, https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasta Vuoden 2013 Nuoreksi Johtajaksi. Suomen Nuorkauppakamari on järjestänyt Vuoden Nuori Johtaja –kilpailua vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2013 kilpailun suojelijana on Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö.

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailun tavoitteena on nostaa esiin taitavia nuoria johtajia ja  kannustaa nuoria hakeutumaan johtotehtäviin sekä kehittymään johtajina.

Kilpailu on syntynyt vastaamaan nykypäivän johtamistyön haasteisiin nostamalla esiin Suomen nuoria johtajia, kannustamalla heitä kehittämään omia johtamistaitojaan ja olemaan positiivisena esimerkkinä ja esikuvana tulevaisuuden nuorille johtajille.” – Suomen Nuorkauppakamari

Kilpailulla haetaan alle 40-vuotiasta, vastuullisissa johtotehtävissä työskentelevää henkilöä, jonka toiminta johtajana on vastuullista ja esimerkillistä. Vuoden nuoren johtajan työpaikkana voi olla niin perheyritys, liikeyritys, julkishallinnon organisaatio kuin järjestökin. Olennaista on, että hänellä on johtajan vastuu niin asioista kuin ihmisistäkin. Vuoden Nuoreksi Johtajaksi valittava henkilö on esimiestaidoillaan luonut työpaikalleen hyvän ja kannustavan ilmapiirin ja edustaa toiminnallaan hyvää henkilöstöjohtamista. (Lähde: http://www.jci.fi/fi/kilpailut/vuoden+nuori+johtaja/)

Ehdokkaan nimityksestä Havis Amandan nuorkauppakamarissa vastasivat Linda Björk ja Sanna Toppari. Ehdokkuuden perusteena ovat muun muassa https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantasen johtajana aikaan saamat konkreettiset parannukset ja innovatiivisuus, rohkeus yrittäjyyteen, kyky rakentaa kannattavaa liiketoimintaa sekä aktiivinen verkostoituminen.

Vuonna 2012 Vuoden Nuoreksi Johtajaksi valittiin Henri Nieminen Finnfoam Oy:stä. Voittaja julkistetaan syksyllä 2013.

Blog header #eminenblogissa Työnantajamielikuvan kehittäminen ja budjetti
06/09/2023

Työnantajamielikuvan kehittämisen budjetti

YouTube Thumbnail #146 Figuring out this thing called life, career and being a great boss with Suzy Welch  - Building a modern, magnetic employer brand podcast with Susanna Rantanen
01/09/2023

Videohaastattelussa Suzy Welch: Inspiroiva työura, hyvä johtajuus ja kokonaisvaltainen elämä

Blog header #eminenblogissa Sosiaalinen rekrytointi osana rekrytointistrategiaa
05/06/2023

Sosiaalinen rekrytointi osana rekrytointistrategiaa

Blog header #eminenblogissa Työntekijälähettilyys - Eminen suositukset kesälaitumille
31/05/2023

Työntekijälähettilyys – Eminen suositukset kesälaitumille

Saattaisit pitää myös näistä