HR 2.0 on nyt Emine

Perustin HR Kakspistenolla Oy:n 16.2.2010 innokkaana aloittamaan uuden vaiheen elämässäni yrittäjänä. Alunperin tarkoituksena oli keskittyä Heebo-palvelumme kehittämiseen, mutta siinä ohessa tuumailin ehtiväni tekemään myös hieman konsultointityötä. Käsite ”hieman” on tässä reilun parin vuoden kuluessa muuttanut tarkoitustaan ja tänä vuonna huomasimme liikevaihdostamme puolet tulevan konsultoinnista, eli kaikesta sellaisesta työnantajakuvaa kehittävästä ja markkinoivasta tekemisestä, jossa emme ole tekemisissä asiakkaamme työnhakijoiden kanssa. Oli aika eriyttää Heebo ja konsultointitoimet toisistaan. Syntyi Emine.

Emine on keskittynyt puhtaasti hyvän työntekijäkokemuksen synnyttämiseen ja sen hyödyntämiseen työnantajakuvan ja -maineen kehittämisessä. Siirrämme asiakkuuksiamme HR Kakspistenollalta Eminelle mahdollisimman huomaamattomin liikkein.

Heebo jatkaa kasvuaan ja kehittymistään omana yhtiönään ja jatkossa käytämme HR Kakspistenolla Oy:ssä markkinointinimenämme Heeboa. Meillä on Heebon tulevaisuutta varten valtavasti ideoita ja jatkokehityksen suunnitelmia, joiden toteuttaminen tulee ajankohtaiseksi pian ja osasta pääsemme varmasti Heebon puolella jo kohta kertomaankin.

On ollut yrittäjänä valtavan palkitsevaa saada parissa vuodessa yhdestä ideasta ja omasta osaamisesta syntymään kaksi kasvavaa yritystä. Ja todeta vielä päälle, että ne pystyvät elättämään sekä meidän perheemme että myös muita. Tästä kiittäminen tiimiä, tukijoitamme sekä asiakkaitamme. Työn ilo jatkukoon ja meidän koko tiimin tavoittaa edelleen sekä Heebosta että nyt myös Eminestä!

Rakkain terveisin,

https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg

Blog header #eminenblogissa Employer Branding Events and Conferences in 2024 - A Curated List
19/11/2023

Employer Branding Events and Conferences in 2024 – A Curated List

#eminenblogissa ENG Why do you need an employer brand strategy and a plan
14/11/2023

Why do you need an employer brand strategy and a plan?

#eminenblogissa ENG Introducing The Magnetic Employer Branding Method™️
14/11/2023

The Magnetic Employer Branding Method™️ – The #1 approach to employer branding

Blog header #eminenblogissa Työnantajamielikuvan kehittäminen ja budjetti
06/09/2023

Työnantajamielikuvan kehittämisen budjetti

Saattaisit pitää myös näistä