Eminen TOP 6 Urasivu-suosikit (Deloitte Fast 50 Tech)

 

Harva kasvuyritys kasvaa ilman rekrytointeja. Siksi urasivut ovat yritykselle edelleen todella tärkeä sivusto. Mitä enemmän yritys on mediassa, sitä enemmän sen sivuja googlataan. Usealle voimakkaassa kasvussa olevalle asiakasyrityksellemme heidän urasivunsa ovat pääasiallinen landing page sivuille tultaessa.

Meillä on useampi asiakasyritysten urasivustojen työpaja-projekti käynnistymässä ja olemme käyneet läpi lukuisia kasvuyritysten nettisivuja ja urasivuja arvioidaksemme niiden arvoa ja tehoa. Tartuin tähän teemaan myös siksi, että omia sivujamme päivittäessä tekniikka tuli vastaan. Emme pystyneetkään tekemään haluamiamme lisäyksiä ja muutoksia, koska alusta hankaa vastaan. Tästä seurauksena on koko sivuston ihan tarpeellinenkin päivitysprojekti edessä.  Suosittelenkin sivustourakkaa miettiessä miettimään kunnolla, mitä tarpeita kasvu tuo rekrytoinnille ja työnantajakuvan kirkastamiselle, jotta nämä tarpeet voidaan ennakoida teknisessä suunnitteluvaiheessa.

Ensimmäiseksi tartuimme Deloitten Fast 50 Tech-yrityksiin vuodelta 2014. Teknologiasektorilla on Suomen työmarkkinoilla todella kova kisa, sillä osaajia on vähän ja alalla on harvinaisen vahvoja työnantajabrändejä. Odotukset tämän toimialan yrityksille ovat korkealla.

Arviointikriteerimme olivat:

Löydettävyys googlatessa

Löydettävyys verkkosivuilta

Houkuttelevuus

Informatiivisuus

Läpinäkyvyys

Yrityskulttuurin ominaispiirteiden välittyminen

Call to action

Arvioimme pistein -2-/+2. Arvio perustuu meidän näkemyksiimme ja mieltymyksiimme eikä tietysti sinällään ole mikään kaiken kattava arvio. Tälle listalle nostimme kuuden yrityksen urasivut, koska ne olivat niin selkeästi edellä muita.

Eminen Top 6 Urasivut

Deloitten Fast 50 Tech-yrityksistä

#1 Idean Enterprises

Idean Careers Page

 

Ideanin sivut ovat vetovoimaiset ja kutkuttavat useampaa aistia. Tekstisisällön sijaan on satsattu liikkuvaan kuvaan, joka päästää lähelle ideanilaisia. Huikeat 11 videoklippiä on upotettu sivuille suoraan näköetäisyydelle ilman turhia askelmia ja klikkauksia. Kehoitus ottamaan yhteyttä seuraa vierailijaa.

Scrollaamalla samaa sivua alaspäin päästään houkuttelevaan valokuva-albumiin, jossa ideanilaiset raottavat oveaan omiin persooniinsa ja arkeensa. Lukuisat avoimet työpaikat esitetään luontevasti upotettuna samalle sivulle. Avoimia työpaikkoja voi hakea sekä osaamisen että sijainnin perusteella. Koko urasivujen kokonaisuus on saumaton, yhteneväinen. Kirsikkana kaikkien Ideanin rekryhenkilöiden yhteystiedot. Tähän yritykseen saa olla yhteydessä!

 

#2 Anders Innovations

Anders Innovations Career Page

 

”Hello, this is Anders…” missionimpossiblemainen-video hymyilyttää. Tässä yrityksessä taitaa olla huumorintajuista ja osaamisestaan ylpeää porukkaa. Ensimmäisenä eteen aukeavan videon alla on kehoitus toimintaan. Ei jää epäselväksi, että yhteydenotot ovat tälle kasvuyritykselle tervetulleita.

Ylipäätään Andersin sivut ovat tyylikkäät ja kaikki uraan liittyvä tieto kulkee yhdellä sivulla alaspäin rullatessa. Esille on nostettu tietoa, joka on tälle yritykselle selvästi ominaista ja omintakeista, ei muilta matkittua. Plussaa myös siitä, että Andersilla perehdytys näyttää olevan myös mainitsemisen arvoinen funktio. Työntekijöiden kasvot ovat reilusti esillä ja antavat osviittaa siitä, keiden kanssa täällä pääsee yhteistyöhön. Soisin muidenkin kasvuyritysten esittelevänsä strategiansa yhtä selkeästi.

 

#3 Arcusys

Arcusys Career Page

 

Arcusysin sivujen värimaailma on hillitty, mutta vetovoimainen, jalat maassa, mutta asiantuntemusta huokuva. Kuvamaailma on selvästi Arcusysin omia ihmisiä ja ympäristöjä esittelevä. Avoimet työpaikat on esiteltelty tylsän listan sijaan portfoliomaisesti kuvakkeina.

Ihmiset, etuudet, arvot ja kulttuuri löytyvät kaikki sopusoinnussa samalta sivulta. Mikä parasta, jokaiselta sivulta pääsee palaamaan takaisin, jottei seikkailu tiedon perässä vie kävijää eksyksiin.

Tämän kakun päällä on kaksi kirsikkaa: avoimet työpaikat voi tilata sähköpostiinsa ja suhteen rakentamiseen hyödynnetään reippaasti myös sosiaalista mediaa.

 

#4 Futurice

Futurice Career Page

 

Futun urasivut ovat aina saaneet minut huokailemaan ihastuksesta. Raikkaus ja sisällön monipuolisuus sekä aktiivinen henkilöstön bloggaaminen myös työnhakuun ja uraan liittyvissä teemoissa ovat tehneet Futua tutuksi. Futun tapa auttaa yleisöä ymmärtämään, miten heillä tehdään töitä ja mitä he odottavat jo työhakemuksesta ovat oivia esimerkkejä Futun tavasta toimia.

Myös Futulla uraan liittyvä informaatio löytyy yhtä sivua alaspäin rullaamalla. Avoimet työpaikat esitellään myös Futun sivulla listan sijaan kuvakkeina visuaalisesti aisteja ruokkien. Futun kuuluisa kulttuuri on saanut ihan oman sivunsa ja aiheesta. Kulttuuri-sivulla on niin syväluotaavasti avattu asiat, että odotukset ylittyvät korkealta ja kovaa.

 

#5 Descom

Descom urasivut

 

Myös Descomilla urasivua rullaamalla pääsee käsiksi ilman siirtymää avoimista työpaikoista alkaen aina ajantasaisiin mahdollisuuksiin tulla tapaamaan rekrytointitiimiä rekrymessuille. Descomilaiset ovat listanneet kävijälle muun muassa 5 syytä työskennellä Descomilla. Kuvamaailma on Descomin omista ihmisistä otettuja ja värimaailma tukee vetovoimaisuutta ja moderniutta. Avoimen hakemuksen jättäminen on tehty helpoksi ja ilmeisen suotavaksi laittamalla nappi heti urasivujen alkuun. Sosiaalisesta mediasta Descomin löytää useammasta kanavasta.

 

#6 HouseMarque

HouseMarque Urasivut

Miten puoleensa vetävä urasivu! Ihastuin täysillä tähän sivustoon.Värimaailma, ihmisten aitous, rentous ja hyvä fiilis välittyy tuntuvasti kuvista. Tekstin sävy on ilmeisen kulttuurinmukaista ja uskaliasta. Hyvä!

Ihmiset on esitelty kasvoillaan, toimistostakin löytyy muutama otos! Saavutukset on tuotu näyttävästi esille viestimään sekä kovasta osaamisesta, ammattiylpeydestä että päämäärätietoisuudesta. Avoimet työpaikat löytyvät omalta sivultaan, toimintaympäristö on kuvattu ja avoimet hakemukset toivotetaan näkyvästi tervetulleiksi. Tyyli on vahvasti ihmiseltä ihmiselle ja kertoo siitä, että tämä on työntekijöidensä talo.

 

Lue myös:

”Minkälainen on hyvä urasivu?”

 

https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpgRantanen_2013 copyhttps://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantanen on Eminen co-founder ja Chief Experience Officer. Häntä innostaa yrityskulttuurien kuvantaminen, tarinallistaminen ja visualisointi työelämän innoittamiseksi ja parempien matchien aikaansaamiseksi. 

 

 

Blog image Mastering Persuasive Communication in Direct Sourcing
21/09/2024

Mastering Persuasive Communication in Direct Sourcing

Blog header with texh Does your career offer fix a job seeker's problem
18/09/2024

Fixing your ideal job seeker’s problem with your career offer – a paradigm shift!

These are the three best performing content on Instagram
11/09/2024

These are the three best performing content on Instagram

Employer Branding vs. EVP Unpacking the Mystery with a Funky Restaurant Comparison
04/09/2024

Employer Branding vs. EVP: Unpacking the Mystery with a Funky Restaurant Comparison

Saattaisit pitää myös näistä
Blog image Mastering Persuasive Communication in Direct Sourcing
21/09/2024

Mastering Persuasive Communication in Direct Sourcing

Blog header with texh Does your career offer fix a job seeker's problem
18/09/2024

Fixing your ideal job seeker’s problem with your career offer – a paradigm shift!

These are the three best performing content on Instagram
11/09/2024

These are the three best performing content on Instagram