Uravideot osana työnantajakuvan kehittämistä ja vaikuttavaa rekrykampanjaa

 

blogi faktaboksi OP videot

 

Tarpeena korostaa edelläkävijyyttä ja tukea tulevaa isoa rekrytointiaaltoa

Finanssialan rivakka kehittäjä-asiakkaamme halusi lisätä potentiaalisten työnhakijoiden tietoisuutta yhtiön monipuolisuudesta työnantajana. Erityisesti haluttiin korostaa edelläkävijyyttä erityisesti digitaalisten palveluiden kehittämistyössä. Lisäksi yhtiö tavoitteli mittavalle rekrytointiaallolle laajaa näkyvyyttä ja halusi päästää katsojan pintaa syvemmälle.

Toteutustapana uravideot

Toteutustavaksi valikoitui video. Niissä tunteen ja tiedon välittäminen voidaan tehdä vaikuttavammalla tavalla kiinnostavalla kulmalla ja inhimillisyyttä korostaen.

Eminen projektitiimi loi yhdessä asiakkaan kanssa työntekijäkokemuksiin vahvasti perustuvia tarinoita, jotka myöhemmin nivottiin käsikirjoituksiksi. Kuvauksesta vastasi asiakkaan oma videokuvaaja. Kuvausten ohjauksen sekä editoinnin konsultoinnin hoiti Emine.

Samassa yhteydessä kuvattiin still-kuvia kampanjan markkinointiviestintätarkoituksiin. Näin yhden päivän ajallinen investointi hyödynnettiin tehokkaasti useampaan videoon riittävän materiaalin ja valokuvien purkittamiseen.

Tehokas kuvauspäivä edellyttää valmiita käsikirjoituksia, huolellista suunnitelmaa, kunnollista valmistautumista sekä napakkaa projektin johtamista. Aivan kriittinen onnistumistekijä isoissa projekteissa on toimiva yhteistyö asiakkaan kanssa. Kun jokainen tietää roolinsa ja kantaa vastuunsa, syntyy hienoja lopputulemia.

”Kuvauspäivä, jossa kuvataan materiaali kolmeen videoon (ja muutama kymmenen still-kuvaa päälle) on erittäin hektinen ja vaatii jatkuvaa päätöksentekoa ja puntarointia hetkessä. Videoiden pääosassa ovat ihmiset, joten heidän viihtyminen tilanteessa on aivan avainasemassa. Se on ehdottomasti tärkein tehtäväni kuvauspäivänä.” Marika Luukkanen, Storyfier, Emine

Uravideot markkinointisisältönä

Uravideot ovat erittäin suosittua verkkosisältöä tänä päivänä. Ne sopivat sekä kampanjan kärjeksi että kampanjoiden tueksi. Kun uravideot upotetaan urasivulle ja kävijät ohjataan sitä kautta uramahdollisuuksien äärelle,  sivuston katselukerrat moninkertaistuivat ja kohdeyleisö pääsee asiakkaan haluamaan maaliin suoraviivaisemmin. 

Katso esimerkkejä:

Kehittäjänä OP:lla >> 

Mikan ura OP:lla >> 

OP Kiihdyttämö >>  

Blog header #eminenblogissa Employer Branding Events and Conferences in 2024 - A Curated List
19/11/2023

Employer Branding Events and Conferences in 2024 – A Curated List

#eminenblogissa ENG Why do you need an employer brand strategy and a plan
14/11/2023

Why do you need an employer brand strategy and a plan?

#eminenblogissa ENG Introducing The Magnetic Employer Branding Method™️
14/11/2023

The Magnetic Employer Branding Method™️ – The #1 approach to employer branding

Blog header #eminenblogissa Työnantajamielikuvan kehittäminen ja budjetti
06/09/2023

Työnantajamielikuvan kehittämisen budjetti

Saattaisit pitää myös näistä
Blog header #eminenblogissa Employer Branding Events and Conferences in 2024 - A Curated List
19/11/2023

Employer Branding Events and Conferences in 2024 – A Curated List

#eminenblogissa ENG Why do you need an employer brand strategy and a plan
14/11/2023

Why do you need an employer brand strategy and a plan?

#eminenblogissa ENG Introducing The Magnetic Employer Branding Method™️
14/11/2023

The Magnetic Employer Branding Method™️ – The #1 approach to employer branding