Case Esperi Care – Työnantajakuvan kehittäminen Eminen kanssa

Kuinka Esperi Care sai työnantajakuvansa kehittämisen käyntiin? Kuinka esperiläiset saivat työntekijänsä mukaan työnantajakuvan kehittämiseen? Millaisia tuloksia työ on tuottanut jo yhteistyön alkuvaiheessa?

Esperi Care ja työnantajakuvan kehittäminen

Asiakasyritys: Esperi Care Oy
Case: Työnantajakuvan systemaattinen ja pitkäjänteinen kehittäminen sisältömarkkinoinnin keinoin
Kohderyhmä: sairaanhoitajat, lähihoitajat ja yrityksen nykyiset työntekijät
Mitä tehtiin: 
  • Työnantajakuvaviestinnän strateginen suunnittelu
  • Strategian mukaisen sisältösuunnitelman laatiminen ensimmäiselle 6 kuukaudelle
  • Kick off -koulutus asiakkaan työnantajakuvan viestintään osallistuvalle tiimille
  • Viikoittainen sisällöntuotanto sisältösuunnitelman mukaan, esimerkiksi artikkelien ja somejulkaisujen kirjoitus 
  • Säännöllinen työnantajakuvan sisältöjen mainonta somekanavissa

Esperin työnantajakuva vaati päivitystä nykytilanteeseen

Osaavan työvoiman saanti sote-alalla on jo lähtökohtaisesti iso haaste kenelle tahansa toimijalle, mutta Esperin tapauksessa mediassa laajasti näkynyt hoivakriisi oli jättänyt isoja kolhuja työnantajakuvaan. Vaikka yrityksessä on panostettu merkittävästi työntekijäkokemukseen ja otettu suuria harppauksia eteenpäin, suuren yleisön mielikuva Esperi Caresta työnantajana laahasi vielä menneessä ajassa. Tavoitteena oli helpottaa tulevaisuuden rekrytointeja päivittämällä Esperin työnantajakuvaa vastaamaan sitä, mitä se tänä päivänä on

Aiemmin Esperi tunnettiin yksinomaan ikäihmisten asumispalveluista, vaikka yritys tarjoaa asumispalveluita myös mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille. Pyrkimyksenä oli laajentaa strategisen kohdeyleisön tietoisuutta erilaisista työmahdollisuuksista Esperillä ja kuljettaa kohdeyleisöä Hakijan Polulla kohti työpaikkoihin liittyvää yhteydenottoa. 

Esperi Care kehittää työnantajakuvaansa Eminen kanssa

Esperi Caren työnantajakuvan kehittäminen käynnistyi strategisella suunnittelulla

Esperin ja Eminen yhteistyö käynnistyi työnantajakuvan strategisen viitekehyksen laatimisella. Eminen Tanja ja Siiri järjestivät työpajan, josta kerättiin esperiläisten työntekijäkokemuksia, taustatietoa ja ideoita tulevaan työnantajakuvan viestintään. Seuraavaksi Tanja ja Siiri laativat työnantajakuvan viestintäsuunnitelman ja ryhtyivät kirjoittamaan suunnitelman mukaisia sisältöjä, kuten artikkeleita ja somejulkaisuja.

Koska systemaattinen työnantajakuvan viestintä oli Esperillä vielä uutta, Esperin rekrytointipäällikköä Johanna Nykästä mietitytti ennakkoon arastelisivatko Esperin hoitajat omasta työstään puhumista tai työnantajansa edustamista sosiaalisessa mediassa.

”Turhaan arkailin. Olen yllättynyt siitä, kuinka mielellään työntekijämme ja työyhteisömme kertovat upeita tarinoitaan isolle yleisölle. Julkaisut ovat saaneet somessa pääosin hyvän vastaanoton”, Johanna kertoo.

Esperin työnantajakuvan kehittäminen alkoi poikia näkyviä tuloksia jo muutamassa kuukaudessa

Hoitajien arjesta on jo ensimmäisten kuukausien aikana putkahtanut lukuisia mieltä lämmittäviä, inspiroivia ja koskettaviakin tarinoita. Näiden tarinoiden julkaiseminen sosiaalisessa mediassa on näkynyt jo alkuvaiheessa merkittävänä sitoutumisena Esperin julkaisuihin ja lisääntyneenä liikenteenä Esperin urasivuille

Johanna kertoo kokeneensa yhteistyön itselleen kannustavana ja innostavana ammatillisen kehittymisen tilaisuutena. Esimerkiksi taktisen ja strategisen työn erot työnantajakuvan parissa ovat yhteistyön aikana kirkastuneet:

”Kukapa ei haluaisi nopeita yön yli tuloksia hakijamäärissä tai työnantajakuvassa. Kestäviä tuloksia saavutetaan pikavoittojen sijaan hyvin suunnitellulla ja tavoitteellisella työnantajakuvan kehittämisellä”, Johanna sanoo päättäväisesti.

Pidempi aikaväli näyttää, kuinka satsaukset työnantajakuvassa vaikuttavat rekrytointiin.

”Joudumme toki rinnalla tekemään myös taktisia rekrytointitoimenpiteitä, mutta pääfokus ei saa olla niissä ottaen huomioon Esperin kokoluokan ja työntekijätarpeen kasvun tulevaisuudessa”, Johanna täsmentää.

Miltä Esperin työnantajakuvan kehittäminen olisi näyttänyt ilman yhteistyötä Eminen kanssa?

”Uskon, että ilman yhteistyötä Eminen kanssa olisimme tehneet yksittäisiä taktisia asioita ja kampanjoita ilman tarkkoja tavoitteita. Silloin kehitystäkin olisi ollut haastavaa mitata”, Johanna kiteyttää.

Tutustu myös:

Seuraa Esperiä Instagramissa @espericare!

Voisiko Emine olla sinulle sopiva yhteistyökumppani työnantajakuvan kehittämiseen? Kysy meiltä lisää! >> 

Case Varian Finland – osaamista siirtävä työnantajakuvan kehittäminen >>

Case HSY: Vaikuttava Työnantajabrändi antoi konkreettiset työkalut työnantajakuvan kehittämiseen >>

 

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

The 6 Benefits of Short-Form Videos

Saattaisit pitää myös näistä
#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua