Tiedote: Emine lanseeraa GooodJobin Suomessa

Euroopan arvostetuimmassa HR Tech Start Up -kilpailussa kolmen parhaan joukkoon loppuvuonna sijoittunut GooodJob on rantautumassa Suomeen Employee Experience Agency Eminen toimesta. GooodJobin kehittämä työkalu toimii pilvipalveluna ja tekee avointen työpaikkojen suosittelusta ja jakelusta työntekijöiden sosiaalisille verkostoille vaivatonta ja palkitsevaa.

Keskimäärin noin 10-20% työntekijöistä kertoo työnantajansa avoimista työpaikoista verkostoilleen, sillä suosittelu ja ilmoitusten jakelu vaatii vaivannäköä ja siitä palkitaan mahdollisesti vain sitä yhtä, jonka ehdokas joskus kuukausien päästä paikan saa,” Eminen toimitusjohtaja https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantanen kertoo.

“GooodJobin avulla tätä suosittelijoiden määrää on saatu yrityksissä nostettua jopa 80 prosenttiin yksinkertaisen työkalun ja siihen sisäänrakennetun kannustinmekanismin avulla. Jos yhden työntekijän sosiaalisessa verkostossa on keskimäärin 200 henkilöä, on helppo ynnätä kuinka monta henkilöä GooodJobin avulla voidaan saavuttaa, “ Rantanen jatkaa.

Rantasen mukaan useat Eminen asiakkaista kertovat parhaimpien ehdokkaiden löytyvän oman henkilökunnan välityksellä.

 “Jos suosittelun voimaa voidaan lisätä organisaatioissa merkittävästi, tavoitetaan parhaat tyypit ja alennetaan rekrytoinnin kustannuksia. Samalla viestit yrityksen työmahdollisuuksista leviävät tuhansien ihmisten näkyville sosiaalisessa mediassa,” https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantanen lisää.

GooodJobin kehittämä sosiaalinen suosittelutyökalu kannustaa työntekijöitä viestimään avoimista työpaikoista ja pelillistää vaivannäöstä palkitsemisen. GooodJobin avulla HR ja työntekijät voivat myös seurata miten heidän suosittelemansa tai heidän verkostoistaan tulevat henkilöt etenevät rekrytointiprosessissa.

GooodJobin asiakkaita maailmalla ovat muun muassa HP, Nice, Citi, Alcatel-Lucent ja Panaya.

 

LISÄTIETOA

https://emine.fi/wp-content/uploads/2023/08/j0424377.jpg Rantanen

Toimitusjohtaja

Employee Experience Agency Emine Oy

Puh. 040 769 5501

susanna@emine.fi

Lue lisää GooodJobista

 

 

Shoshanna Silberman

Media Contact

GooodJob

Tel: 
+972-5480 31539

shoshanna@gooodjob.com

Employee Experience Agency Emine on marraskuussa 2012 täsmähakupalvelu Heeboa kehittävästä HR Kakspistenolla Oy:stä yhtiöitetty HR-markkinointiin ja työnantajakuvabrändäykseen erikoistunut yritys. Eminen missiona on auttaa asiakkaitaan synnyttämään positiivisia työntekijä- ja työnhakijakokemuksia sekä näiden tukemana kehittää hyvän työnantajan mainetta. Eminen asiakkaita ovat muun muassa Vantaan Energia, Sentraali, SEVEN ja Clear Channel. www.emine.fi

GooodJob on Assaf Eisensteinin vuonna 2011 perustama ja johtama teknologiayhtiö, joka kehittää innovatiivista GooodJob-suosittelutyökalua rekrytointiin. GooodJob on palkittu muun muassa toiseksi parhaana start upina Recruiting Innovation Summitissa (RIS) 2012 sekä yhtenä kolmesta parhaimmasta HR Tech start upista iHR 2012 start up -kilpailussa 2012. www.gooodjob.com

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

The 6 Benefits of Short-Form Videos

Saattaisit pitää myös näistä
#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua