Löysitkö jo somemainonnan rekrytointien tueksi? Niin löysivät kaikki muutkin

Mainostaako yrityksenne somessa, kun on tarve rekrytoida? Hyvä, niin kannattaakin. Paitsi että se ei yksin enää riitä. Edelläkävijät tekivät rekrymainontaa sosiaalisessa mediassa jo viisi vuotta sitten – ja nyt sitä tekevät ihan kaikki. Sen vuoksi kilpailussa erottuakseen ja rakentaakseen aidosti vaikuttavaa työnantajabrändiä yritysten pitää ajatella muutama askel pidemmälle.

Osaajatarpeiden yllättäessä moni yritys on näin syksyisin tutun dilemman edessä. Miten erottua edukseen asiantuntijamarkkinassa, jossa on kilpailua? Usein ratkaisuksi valitaan spurtti, jossa kasataan kiireesti työpaikkailmoitukset, mahdollisesti tuotetaan jopa muutama video ja sitten kampanjoidaan. Aikataulut ja budjetit paukkuvat. Panostukset eivät välttämättä tuota haluttua tulosta. Sitten hiljennytään taas muutamaksi kuukaudeksi. Ongelmaan saatiin jonkinlaista tekohengitystä, mutta kas, pian se häämöttää jälleen edessä.

Mitä tällaisten tehokkuudeltaan vajaaksi jäävien sykäysten sijaan sitten kannattaisi tehdä? Näiden vinkkien avulla sinä, moderniksi rekrytoijaksi aikova, olet askeleen edellä.

1. Jatkuva ja systemaattinen Vaikuttavan Työnantajabrändin rakentaminen osaksi strategiaa

Jos yrityksenne ponnistelut rekrytoinneissa onnistumiseksi muistuttavat äsken kuvailtua ad hoc-hoppuilua, kysymys on kampanjatyylisestä HR-markkinoinnista. HR-markkinointi on toki tärkeää, mutta se poikkeaa vahvan työnantajabrändin rakentamisesta.

HR-markkinoinnin avulla siis viestitään, mitä yrityksessä tehdään, ja kuinka yritykseen pääsee töihin. HR-markkinoinnin tuloksena yrityksen viestintään tai logoon törmätessään talent siis tietää nämä faktat, mutta se siitä. Hän tietää samanlaisia asioita monesta muustakin yrityksestä, mutta harkitsee työpaikakseen sitä yhtä tiettyä.

Nimittäin sitä yritystä, jolla on hänessä tunteita herättävä työnantajabrändi. Vahva työnantajabrändi on siis se elementti, joka houkuttelee ja vetää puoleensa yritykselle ideaaleja osaajia. Vahva työnantajabrändi saa yrityksen tarinan resonoimaan talentissa siinä määrin, että hän näkee itsensä osana sitä.

Vaikuttavaa Työnantajabrändiä ei siis rakenneta pelkästään kampanjoinnilla tai HR-markkinoinnilla. Sen saa jatkuvalla ja systemaattisella työllä sekä tunteita herättävän markkinoinnin avulla. Vaikuttava Työnantajabrändi tulee myös loppupeleissä halvemmaksi kuin ad hoc-kampanjointi. Ja kun rekrytoinnista tulee ajankohtaista, yleisö on valmiina. Hätäisesti toteutettuja kampanjoita ei siinä vaiheessa tarvita.

2. Oman yhteisön luominen auttaa modernia rekrytoijaa

Edellämainittuun brändinrakentamiseen liittyy myös oman talent-yhteisön luominen. Tähän yhteisöön voivat kuulua vaikkapa sisältöjä mielellään kuluttavat fanit sekä esimerkiksi jo hakemuksen lähettäneet mutta ”hylätyksi tulleet” hyvät hakijat.

Talent-yhteisö rakentuu kuitenkin siten, että yritykselle ideaalit talentit ovat antaneet luvan kutsua itsensä sisäpiiriin ja haluavat esimerkiksi saada sähköpostiinsa yrityksen tarjoamaa sisältöä. Yhteisön tarpeet tuntemalla, sitä hoivaamalla ja heille arvoa tuottamalla voidaan tähän porukkaan luoda suhdetta. Tämä on myös se porukka, joka saa ensimmäsenä tiedon avautuvista työpaikoista. Tällaista yhteisöä rakentamalla markkinointityö on tehokkaampaa ja tarkempaa kuin jo perinteiseksi käyneessä somemainonnassa. Usein sisäpiiriläinen myös saattaa toimia yrityksen spontaanina suosittelijana sopivan tilaisuuden tullen.

3. Sisällöntuotannosta rutiini

Kun nämä edellä mainitut asiat on ajatuksena omaksuttu, ne on vietävä käytäntöön. Se tarkoittaa laadukkaan, yleisön tarpeet tuntevan ja heille arvoa tuottavan sisällön tuottamista jatkuvasti julkaistavaksi. Näiden sisältöjen systemaattisesti ja viisaasti tehty somemainonta on myös erityisen kannattavaa eikä vaadi suuria kertabudjetteja ja toisaalta myös oma laajeneva yhteisö syö osaltaan yrityksen tarvetta tehdä mittavaa maksullista kampanjaluontoista mainontaa.

Eminessä opastetaan moderneja kasvuyrityksiä Vaikuttavan Työnantajabrändin polulle mm. systemaattisen ja jatkuvan sisällöntuotannon keinoin.

Jokainen yritys ja työyhteisö voi löytää oman tapansa tehdä sisällöntuotannosta rutiinia. Hyvän ja relevantin sisällön luomiseen tarvitaan jatkuvaa ideointia ja ajatusten esiin tuomista sekä kourallinen luovuutta. Käytännössä esimerkiksi videoiden, kuvien, podcastien ja blogitekstien tuottaminen vaatii myös innostusta ja taitoja. Jos ihan kaikkea tätä ei löydy omasta takaa, sitä varten kannattaa pyytää apuja vaikka meiltä eminaattoreilta.

 

 

#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

The 6 Benefits of Short-Form Videos

Saattaisit pitää myös näistä
#emineblogs Blog Header with text Using Trello in Employer Branding by Susanna Rantanen & Nora Nykänen
29/02/2024

Using Trello in Employer Branding

Blog header Improving inclusivity with modern employer branding
04/02/2024

Improving inclusivity in the workplace with modern employer branding [Susanna Keynote]

The 6 Benefits of Short-Form Videos blog header
18/01/2024

Lyhytvideoiden 6 etua