Instagram-suunnitelma – Case Emineland – OSA 1

Instagram-suunnitelma – Case Emineland – OSA 1

Instagram-suunnitelma – Case Emineland – OSA 1

Instagram-suunnitelma voi olla osa yrityksen sosiaalisen median julkaisusuunnitelmaa tai ns. editorial-kalenteria. Suunnitelman ja kalenterin käyttö ohjaa käyttämään sosiaaliseen mediaan uppoavan työajan pelkästään hyödylliseen tekemiseen, josta syntyy oikeita tuloksia työnantajakuvan rakentamiseen. Se on pähkinän kuoressa oiva syy, miksi Instagram-suunnitelma kannattaa tehdä, mikäli yrityksellä on aktiivinen Instagram-tili tai suunnittelette sellaisen perustamista.

Suunnitelman noudattaminen on johdonmukaista työtä, jota pitää myös mitata, jotta tiedämme, olemmeko kulkemassa oikeaan suuntaan. Niinpä suunnitelman ja kalenterin yhteyteen kannattaa liittää myös onnistumisen mittarit, joita seurataan säännöllisesti.

Instagram-suunnitelma

Instagram-suunnitelma – case @Emineland

Päätimme Eminelandissa hioa Instagram-presenssiämme vaikuttavampaan suuntaan, niinpä Eminen Instagram-tilistä ja sitä varten tehdystä suunnitelmasta tehtiin testi-case, jonka kehittymistä seuraamme tässä blogisarjassa seuraavan kuukauden ajan. Ihan aluksi otetaan katsaus lähtötilanteeseen ja kurkistetaan suunnitelmaa.

Instagram-suunnitelma

Instagram-suunnitelma auttaa oikein tehtynä mm. rytmittämään julkaisemista, säilyttämään julkaisujen punaisen langan ja tehostamaan ajankäyttöä. Lisäksi sisältöjen luova suunnittelu helpottuu huomattavasti.

Eminen Instagram-suunnitelmaa varten kirjasimme ylös neljä sellaista pääviestiä, jotka haluamme Instagram-sisällöillämme tuoda esiin. Pääviestit ovat teemoja, jotka on johdettu suoraan asiakaslupauksestamme ja sen lunastamisesta.

Ajatuksena on, että nämä tärkeimmät pääviestit ohjaavat kaikkea julkaisemista. Näihin pääviesteihin liittymätöntä sisältöä ei julkaista, sillä kaikki random julkaisutoiminta asettuu hidasteeksi pääviestien kirkastumiselle. Pääviestit kannattaa esimerkiksi kirjata näkyviin Instagram-profiiliin ja ne voi muuntaa tunnisteiksi, joita käytetään julkaisuissa.

Suunnitelman tekemisessä ajatuksena on, että sen lisäksi, että profiilin silmäily antaa selkeän kuvan siitä, miltä Eminessä työskentely näyttää ja millaisia työmme tulokset ovat, profiili näyttää myös kutsuvalta ja visuaalisesti kiehtovalta. Instagram kun on ennen kaikkea visuaalinen kokemus.

Instagram-suunnitelma_visuaalinen sisältö
Emineland -Instagram-profiilin julkaisusuunnitelman aloitusta edeltävä ulkonäkö. Täysin yhtenevää visuaalista linjaa ei ole noudatettu.

Suunnittelimme kaikille julkaisuille yhteneväisen ilmeen, jossa tulemme pitäytymään. Tällaisen yhteneväisen ilmeen voi luoda esimerkiksi käyttämällä samaa filtteriä jokaisessa kuvassa, samoja värisävyjä tai vaikkapa kuvien yhtenäisiä reunuksia. Pian näet, millainen on Eminen Instagramin uusi visuaalinen ilme, ota siis seurantaan @Emineland.

Instagram-julkaisukalenteri

Instagram-julkaisukalenteria toteutamme Eminelandissa siten, että olemme suunnitelleet viikoittaiset julkaisut kokonaisuudessaan valmiiksi edeltävän viikon aikana. Kalenteriin on kirjattu julkaistava sisältö ja se on suunniteltu niin, että jokaista pääviestiä mukailevaa sisältöä julkaistaan säännöllisesti.

Instagram-suunnitelma_julkaisukalenteri
Julkaisukalenterissa on suunniteltuna sisältöteemat jokaiselle viikolle. Sisällöt suunnitellaan ja tuotetaan valmiiksi edeltävällä viikolla. Tältä näyttää Eminen Instagram-suunnitelman ensimmäinen viikko.

Suunnitelman toteuttamisen mittarointi

Suunnitelmaan kannattaa kirjata ne valitut luvut, joiden kehittymistä tullaan seuraamaan. Niitä voi Instagramin kohdalla olla tyypillisesti seuraajamäärän kasvu, tykkäysmäärien kasvu, julkaisujen näkyvyys ja sivustoklikkaukset.

Tärkeää mittarien valitsemisessa on se, että valitsemme seurattavaksi ne luvut, joista voimme suoraan johtaa kehitysehdotuksia tulevaan tekemiseemme. Helpointa Instagramin analytiikkaseurantaa varsinkin alkuvaiheessa on yksinkertaisesti se, millaiset kuvat ja sisällöt saavat eniten tykkäyksiä. Kun 100 Instagram-seuraajan raja on ylitetty, tulee käyttöön myös laajempi analytiikkakatsaus.

Instagram-suunnitelma_pääviestit
Valitut pääviestit näkyvät profiilissa tunnisteina, joiden alle julkaistavat Instagram-sisällöt teemoitetaan. Eminen testi-casen lähtötilanne näyttää tältä.

Kuuntele myös Vaikuttava Työnantajabrändi -podcastin jakso #7: Mikä julkaisukalenteri on ja miten sattumanvarainen julkaisutoiminta voidaan muuttaa sen avulla tavoitteelliseksi HR-markkinointityöksi>>

 

About the Author